18.4.
Kaakkumäenraitin kävelysilta suljetaan maanantaina 22.4
Kaakkumäenraitin kävelysilta suljetaan maanantaina 22.4. alkaen. Kävelyn ja pyöräilyn kulkuyhteys Kirkonkylän koululle ja keskustaan on elokuulle saakka Leppäniementien ja Vuotavantien kautta. Kaakkumäenraitin siltaurakka pyritään saamaan valmiiksi ensi syksyksi ennen koulujen alkua.
Lue koko juttu PalviainenJ2.4.
Tukea oppilaalle netissä
Oppilaille tietoa keskustelu- ja oma-aputukea tarjoavista sivustoista.
Lue koko juttu PalviainenJLapsi tai nuori, kaipaatko keskusteluapua?
Vantaalla 2.4. koulussa tapahtunut ampuminen on järkyttänyt syvästi myös Keusotessa ja Keusoten alueella. Lämmin osanottomme menehtyneen koululaisen omaisille ja voimia loukkaantuneille.
Lue koko juttu PalviainenJ21.3.
Syyhytiedote kouluille ja oppilaitoksille
Syyhydiagnoosien määrä Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluissa on kolminkertaistunut vuonna 2023 verrattuna aiempiin, myös koronapandemiaa edeltäviin vuosiin. Erikoissairaanhoito ja ihotautilääkärit raportoivat myös syyhypotilaiden määrän lisääntymisestä. Syyhyyn on kuitenkin saatavilla vaikuttavia hoitoja. Suosittelemme vahvasti perheitä kertomaan syyhytartunnasta lähikontakteille kuten tartunnan saaneen läheisimmille kavereille tai nuoren seurustelukumppanille. Avoimuus auttaa torjumaan jatkotartuntoja. Syyhytartunnassa suositellaan tartunnan saaneen hoitamista kotona 24 tunnin varoajan toteutetun ensimmäisen hoidon jälkeen. Samalla perhe ehtii huoltamaan vaatteet ja tekemään tarvittavat siivoustoimet huolellisemmin.
Lue koko juttu PalviainenJ15.3.
Hyvät Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminta-alueen peruskoulujen oppilaat ja huoltajat
Viime vuonna peruskoulujen palotarkastusten yhteydessä pyysimme, että kotona testattaisiin oma palovaroitin yhdessä aikuisen kanssa. Kotitehtävän pystyi kuittaamaan suoritetuksi Webropol-kyselyssä ja samalla pystyi halutessaan osallistumaan arvontaan.
Lue koko juttu MAJ8.3.
Vanhan Porvoontien sillat suljettu 4.3.– 25.11.2024
Mäntsälän keskusta-alueella Vanhalla Porvoontiellä sijaitseva Mäntsälän kirkkosilta uudistetaan. Maaliskuussa alkava työmaa vaikuttaa Mäntsälän keskustan liikennejärjestelyihin.
Lue koko juttu PalviainenJ13.2.
Sähkösavuke ja nikotiinituotteet
Mitä sähkösavuke ja nikotiinituotteet ovat? Mitä terveyshaittoja ne aiheuttavat lapsille? Jos lapseni käyttää vapea, mistä saa apua ja tukea? Liittyykö vape-kauppaan rikollisuutta?
Lue koko juttu PalviainenJ5.10.2022
Nuorisotyön viikko 10-16.10. 2022
Vietämme Nuorisotyön viikkoa 10-16.10. 2022. Olemme odottaneet yhteistä tekemistä ja tapahtumia, mitkä olivat tauolla koronarajoitusten vuoksi.
Lue koko juttu PalviainenJSyyslomaviikon liikuntatarjonta lapsille
Mäntsälän liikuntapalveluiden syyslomaviikon liikunta tarjonta lapsille. Paikkana toimii monitoimitalon liikuntasali. Ei vaadi ilmoittautumista ja kaikki tunnit ovat maksuttomia.
Lue koko juttu PalviainenJ28.9.2022
Loppusyksyn liikkari 3.-4.-luokkalaisille
Loppusyksyn liikkari 3.-4.-luokkalaisille alkaa syysloman jälkeen!
Lue koko juttu PalviainenJ7.9.2022
Huoltajalle tiedoksi: Asetus nuorille työntekijöille erityisen haitallisista tai vaarallisista töistä
Sosiaali- ja terveysministeriön esityksestä valtioneuvosto on antanut 15.6.2006 asetuksen (475/2006) nuorille työntekijöille erityisen haitallisista ja vaarallisista töistä. Asetuksen tarkoituksena on tarkentaa lakia (998/1993) nuorista työntekijöistä ja (738/2002) työturvallisuuslakia. Peruskoulussa em. asetus ja lait koskevat erityisesti teknisen työn opetusta sekä fysiikan ja kemian harjoitustöitä.
Lue koko juttu MAJ16.8.2022
Kirjastokortti kaikille
Jokainen koululainen tarvitsee oman kirjastokortin.
Lue koko juttu (Ylläpidon tiedote)31.5.2022
Neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa henkilöstövajetta – Kohdennamme palveluja tarpeen ja kiireellisyyden mukaan
Neuvoloissa sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa on tällä hetkellä merkittävä lääkärivaje. Lisäksi koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa on kuntakohtaisia haasteita terveydenhoitajien saatavuudessa.
Lue koko juttu (Ylläpidon tiedote)3.9.2021
Poissaolojen seurannan porrasmallin käyttö jatkuu
Poissaolojen seurannan malli Mäntsälässä
Lue koko juttu TAKU26.8.2021
10.8.2021
Koulukyytien reittejä ja aikatauluja 2021-22
Lue koko juttu MAJ11.2.2021
Nuorten Normaali.fi-chat laajenee helmikuussa
Lue koko juttu TAKU26.1.2021
Nuorten Normaali.fi -chatin palvelu laajenee helmikuusta alkaen
Lue koko juttu TAKU30.9.2020
Uudistuva arviointi
PERUSOPETUKSEN ARVIOINTI ON UUDISTUNUT Opetushallitus on uudistanut perusopetuksen arviointia. Kouluissa on ryhdytty 1.8.2020 alkaen noudattamaan uudistettuja arviointikäytänteitä. Edelleenkin osa aiemmista määräyksistä on voimassa – esimerkiksi oppiainekohtaiset oppimisen tavoitteet sekä 6. ja 9. luokkien valtakunnalliset hyvän osaamisen kriteerit (numero 8) ovat ennallaan.
Lue koko juttu MAJ