Tällä viestillä poliisi haluaa tavoittaa lasten ja nuorten huoltajat ja tarjota resursseja kyberaiheisiin keskusteluihin nuoren kanssa. Keskustelun tueksi poliisi on julkaissut huoltajille ja ammattilaisille suunnatun oppaan helpottamaan ilmiön tunnistamista. Tutustuthan oppaaseen oheisesta linkistä: Nuoret verkossa-opas.
Poliisin tilastojen valossa nuorimmat kyberrikollisista teoista kiinni jääneet ovat olleet alle 10-vuotiaita. Huolestuttavaa ilmiössä on myös se, että lasten tekemissä kyberrikoksissa myös uhri on usein alaikäinen.
Lasten ja nuorten kohdalla kybertekojen taustalla on usein uteliaisuutta, kokeilunhalua, ajattelemattomuutta tai kiusantekoa. Nuori ei välttämättä hahmota toiminnan olevan laitonta tai ymmärrä kyberrikoksen todellisia seurauksia tai vahingon määrää. Kyberrikoksesta aiheutuneet vahingot ja seuraukset voivat kuitenkin olla vakavia, ja ne voivat vaikuttaa lapsen elämään pitkälle tulevaisuuteen.
Lapset ja nuoret toivovat ja tarvitsevat aikuisilta opastusta vastuulliseen verkossa toimimiseen. Poliisi kehottaa aikuisia keskustelemaan aktiivisesti lasten ja nuorten kanssa digiympäristön tapahtumista. Aikuisten tarkkaavaisella otteella ja viranomaisten aktiivisella ennalta estävällä toiminnalla voimme suojella nuoria verkossa sekä estää nuoria itseään joutumasta osalliseksi kyberrikolliseen toimintaan.
Nyt julkaistuun oppaaseen on koottu toimintaohjeita erilaisiin verkkoympäristössä vastaan tuleviin ongelmatilanteisiin, tietoa tietoverkoissa toimimiseen liittyvästä lainsäädännöstä sekä tukea kyberaiheista keskustelemiseen Lisäksi opas tarjoaa vinkkejä hyödyllisistä materiaaleista, joiden kautta digiympäristöön voi perehtyä syvällisemmin sekä esimerkkejä laillisista mahdollisuuksista tietotekniikan parissa.
Poliisi on tiedottanut aiheesta valtakunnallisesti. Tutustu tiedotteeseen oheisen linkin kautta. https://poliisi.fi/-/kyberrikollisuus-nakyy-yha-useamman-nuoren-arjessa-poliisi-julkaisee-oppaan-tukemaan-kyberaiheista-keskustelua.
Löydät oppaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi Poliisin verkkosivuilta.
Keskusrikospoliisi
poliisi.fi
Julkisesti, opettajille, opiskelijoille, henkilökunnalle ja huoltajille